0
Tänään on lauantai, 19.05


Liity jäseneksi

Pohjois-Karjalan Yrittäjät Puheenjohtajan terveiset

Hyvää alkanutta vuotta 2012

Kiitos kuluneesta vuodesta hyvät yrittäjäjäsenet!  Ensimmäiseen vuoteeni puheenjohtajana mahtui monenmoista toimintaa.  Yksin en olisi selvinnyt, mutta mikäs on touhutessa, kun mukana toiminnassa on reipas ja osallistuva joukko yrittäjäjäseniä. Syyskokouksessa Lieksan Yrittäjien hallitus on uudistui. Erovuoroisten tilalle on tullut Irja Pippola ja Sulo Eskelinen, joka edustaa Kolin puolta. Tervetuloa mukaan hallitustyöskentelyyn.
Alkuvuodesta järjestimme vaalipaneelin kansanedustajaehdokkaille, olimme mukana Taitaja-kisassa, Yrittäjänpäivänä pistimme pystyyn tiedotustempauksen Pielisentien varrella, pidimme Yrittäjäaiheisen kirjoituskilpailun Yrittäjäluokalle, tehtiin jäsenistömatka Berliiniin (kiitoksia Timo ja Paul järjestelyistä), tarjosimme paikallisesti koulutusta jäsenistölle (tietotekniikka kurssit ja Pärjäämispaja) ja tehostimme Naisyrittäjien kanssa yhteistyötä, jonka hedelmänä syntyi yhteinen liikuntaryhmä. Fyysisesti suurin ponnistus yhdistykseltämme syyskaudella oli Pielisen-Karjalan Yrittäjäjuhlan järjestäminen Kolilla. Tilaisuudessa palkittiin Juuan, Nurmeksen ja Valtimon yrittäjien lisäksi kuusi lieksalaista yrittäjää kultaisin ja hopeisin ansioristein ja tietysti myös Lieksan Vuoden Yrittäjä sekä Vuoden lieksalainen.
Vaikutusmahdollisuudet kuntaorganisaatioon ovat mielestäni oikein hyvät, ja yhteistyö sujuu hyvin. Yhteistyötä kaupungin suuntaan on pidetty yllä syystapaamisella, jossa käytiin läpi Pielisen Karjalan yritysbarometria ja keskusteltiin Lieksan maahanmuuttajien työllistymisestä mm. yrittäjien näkökulmasta, ja jätimme aloitteen uudistuksesta kaupungin päätöksenteon valmistelussa, jotta päätösten yritysvaikutukset osattaisiin arvioida paremmin. Aloitteeseen suhtauduttiin kunnan taholta myönteisesti, ja tarkoitus on lähteä viemään sitä eteenpäin vuoden 2012 aikana yrittäjäyhdistyksen ja kunnan yhteistyönä. Keskustelussa sivuttiin myös lyhyesti kuntaliitospaineita. Aiheeseen palataan kevään 2012 kuluessa. Kunnan ja yrittäjien keskusteluyhteys on tärkeä ja kunnossa. Säännöllisiä tapaamisia jatketaan ja myös alkaneena vuonna.
Kaiken tämän lisäksi vaikutamme useammalla taholla. Yrittäjien hallituksesta on nimetty jäsenet mm. SeutUra hankkeen, Monikultturinen Lieksa hankkeen ja Maakunnallisen korkeakoulun sekä seudullisen että maakunnallisen toimielimen ohjausryhmään. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Lieksan Kaupunkikeskusyhdistyksen kanssa ja sen hallituksessa meillä on edustaja. Pielisen Messu ja Yrittäjäyhdistys ry:ssä olemme myös mukana. Seuraava Pielisen Messu järjestetään Valtimolla 2012 kesällä ja sitten onkin jälleen Lieksan vuoro.
Tämän vuoden aikana haluamme aktivoida jäseniämme edelleen koulutuksellisilla ja liikunnallisilla teemoilla paikallisesti. Yrittäjän jaksaminen on avainasemassa yrityksen kehittymistä ja menestystä ajatellen. Yhdessä Naisyrittäjien kanssa jatkamme yhteisen liikuntaryhmän puitteissa ja teemme koulutusyhteistyötä - eikä ollenkaan otsa rypyssä. Mukavia tapahtumia on tulossa! Tiedotuksia yhdistyksen verkkosivuilta kannattaa seurata, ja lukea myös sähköpostit. 
Kun katselen Pielisentietä, näyttää, että koko Lieksa on remontissa. Kaupunki pesee kasvojaan ja uusia toimitiloja valmistuu ja tämä kaikki luo yrittämisen puitteita. Viisi vuotta lieksalaisena on osoittanut, että yrittämistä täältä ei ainakaan puutu. Näin on hyvä jatkaa. Uusi vuosi tuo uudet raikkaat tuulet, ja uudistuneen ilmeen koko kaupungille niin yrittäjille kuin sen asukkaille.
Yhdistys toivoo edelleen jäseniltään palautetta ja toiveita toiminnan kehittämiseksi. Ottakaa rohkeasti yhteyttä hallituksen jäseniin. Tervetuloa mukaan toimintaan ja tilaisuuksiin.
  
Menestyksellistä ja idearikasta vuotta 2012 kaikille yrittäjille toivottaen
Ulla-Riitta Savolainen
    
0